Olen tullut siihen tulokseen, että jos aion ihan oikeasti saada luettua riittävästi, minun on mietittävä päivien rytmiä ja muun tekemisten määrää ihan uudella tavalla. Vaikka siirsinkin tähtäimen kevääseen 2015, tässä ei ole silti yhtään päivää tuhlattavaksi.
Silloin kun on monta tärkeää asiaa rinnakkain, on löydettävä balanssi niiden kaikkien välille. Ja joskus on myös osattava vaan levätä, mikä on minulle toisinaan vaikeaa. Ja se sanan EI opetteleminen olisi varmasti erityisen hyödyllinen taito. ;)
Jokaisella meistä on omat velvollisuutensa hoidettavana, liittyvät ne sitten vaikkapa työhön, mahdollisiin muihin opintoihin, perheeseen, ystäviin, harrastuksiin, jne.. Itse asun tällä hetkellä kaksin kissan kanssa, ja olen sairauslomalla, mutta tuo selkä pistää arjen ajoittain melko sekaisin. Usein kipu vie voimat, liikkuminen on rajallista ja esim. pitkät kävelymatkat tai useamman tunnin istuminen ovat mahdottomia.
Tälle keväälle on ohjelmassa reilusti fysioterapiaa, kuntosalia, uimista ja kävelylenkkejä, jotka kaikki on saatavava mahtumaan kalenteriin jokaiselle viikolle. Fyssaria tapaan luultavasti melko harvoin, mutta salille ja uimaan olisi päästävä 3-5 kertaa viikossa, ja pieniä lenkkejä mielellään päivittäin. Uimiset ja salikäynnit ajoittuvat luultavasti jonnekin klo 11-13 välille, joten lukurytmistä voi tulla kyllä aika mielenkiintoinen...
Näitä jään nyt pohtimaan itsekseni ja seuraavaksi aivojen nollaus digiboksin äärellä!
- Lily
5.2.2014
2.2.2014
Plan B (ja ne muut...)
On kyllä vaikea kuvitella, että menettäisin mielenkiintoni lääketiedettä kohtaan, tai etten kovan työn jälkeenkään läpäisisi pääsykoetta ennemmin tai myöhemmin. Elämä on kuitenkin täynnä yllätyksiä, joten on puhtaasti järkevää pohtia myös vaihtoehtoisia tulevaisuudenvisioita. Tilanteeni on toki hieman erilainen kuin juuri abivuottaan viettävällä, mutta joka tapauksessa tulen jatkamaan opiskelua.
Vaihtoehtoja tulevalle, - jos lääkistä ei lasketa, on useampi. Minulla olisi ilmeisesti mahdollisuus jatkaa amk:ssa nykyiseen alaani liittyviä opintoja, jotka jäivät kesken silloin kun sairastuin. Pidän tätä kuitenkin vähän epätodennäköisenä valintana, sillä vaikka ala sinänsä on kiinnostava, käytännön työtehtävät ovat usein projektiluontoisia tai sellaista silppua, että sen varaan on mahdotonta rakentaa mitään pysyvää. Ja, olen tehnyt töitä kyseisellä alalla lähes koko elämäni.
Onnistuin (suureksi hämmästyksekseni) saamaan kaksi vuotta sitten amk-opintoja sivuavan paikan myös yliopistosta, mutta en ole vielä ilmoittautunut läsnäolevaksi, sillä olen ollut sairauslomalla ja pohtinut näitä asioita ihan rauhassa. Opintojen täysipainoinen eteneminen vaatisi muuttamista, enkä ole kovin ihastunut ajatuksesta vaihtaa juuri siihen kaupunkiin, jossa on keskitytty ko. pääaineen opettamiseen.
Miksi sitten hain kyseistä opinto-oikeutta? Puhtaasti siksi, että haluamassani tiedekunnassa juuri sinne oli helpointa päästä, ja että tuo oppiaine kiinnostaa kyllä sivuaineen verran. Perimmäinen tarkoitus olisi kuitenkin vaihtaa pääainetta erääseen vielä mieluisampaan. Takana on tuon mielenkiintoisen aiheen pänttäämistä avoimen puolella ja sitä opetetaan tiedekunnan toisessa yksikössä ja eri kaupungissa, jonne muuttaminen olisi jopa mukavaa.
Tietysti tuon suosikkipääaineen opinto-oikeutta voisi hakea ihan tavallisessa pääsykoevalinnassa, mutta tässä vaiheessa tahtoisin käyttää aikani fysiikan, kemian ja biologian pänttäämiseen, enkä suinkaan ihan toisen alan opusten lukemiseen. Pääsykoe on myös sen verran vaativa, ettei olisi mitään takeita sisäänpääsyn suhteen.
Jotta ei olisi liian vähän vaihtoehtoja, heitetään soppaan vielä yksi. Puhtaasti luova ja taiteellinen puoleni on aina vaatinut omansa ja ollut suuri voimavara kaiken muun keskellä. Olen voinut ja saanut hyödyntää niitä ominaisuuksia myös työn saralla, ja nuorempana unelmien opiskelupaikka jäi aivan hiuskarvan päähän. Mutta (elämän)taiteilijan leipä ei ole kovin leveä, vaikka luova työ olisikin varmasti erittäin palkitsevaa. :)
Eipä siis pääse vaihtoehdot loppumaan, vaikka minusta ei ikinä tulisikaan lääkäriä. Kaikki nuo mahdolliset polut pitävät sisällään mielenkiitoisia ja kiehtovia elementtejä, eikä tässä ole todellakaan mitään hätää. Joskus olen tuskitellut tätä mielenkiintoani useampaan suuntaan, mutta nyt näen sen oikeastaan tiheäsilmäisenä turvaverkkona, jonne pomppaaminen ei suinkaan olisi tappio.
- Lily
Vaihtoehtoja tulevalle, - jos lääkistä ei lasketa, on useampi. Minulla olisi ilmeisesti mahdollisuus jatkaa amk:ssa nykyiseen alaani liittyviä opintoja, jotka jäivät kesken silloin kun sairastuin. Pidän tätä kuitenkin vähän epätodennäköisenä valintana, sillä vaikka ala sinänsä on kiinnostava, käytännön työtehtävät ovat usein projektiluontoisia tai sellaista silppua, että sen varaan on mahdotonta rakentaa mitään pysyvää. Ja, olen tehnyt töitä kyseisellä alalla lähes koko elämäni.
Onnistuin (suureksi hämmästyksekseni) saamaan kaksi vuotta sitten amk-opintoja sivuavan paikan myös yliopistosta, mutta en ole vielä ilmoittautunut läsnäolevaksi, sillä olen ollut sairauslomalla ja pohtinut näitä asioita ihan rauhassa. Opintojen täysipainoinen eteneminen vaatisi muuttamista, enkä ole kovin ihastunut ajatuksesta vaihtaa juuri siihen kaupunkiin, jossa on keskitytty ko. pääaineen opettamiseen.
Miksi sitten hain kyseistä opinto-oikeutta? Puhtaasti siksi, että haluamassani tiedekunnassa juuri sinne oli helpointa päästä, ja että tuo oppiaine kiinnostaa kyllä sivuaineen verran. Perimmäinen tarkoitus olisi kuitenkin vaihtaa pääainetta erääseen vielä mieluisampaan. Takana on tuon mielenkiintoisen aiheen pänttäämistä avoimen puolella ja sitä opetetaan tiedekunnan toisessa yksikössä ja eri kaupungissa, jonne muuttaminen olisi jopa mukavaa.
Tietysti tuon suosikkipääaineen opinto-oikeutta voisi hakea ihan tavallisessa pääsykoevalinnassa, mutta tässä vaiheessa tahtoisin käyttää aikani fysiikan, kemian ja biologian pänttäämiseen, enkä suinkaan ihan toisen alan opusten lukemiseen. Pääsykoe on myös sen verran vaativa, ettei olisi mitään takeita sisäänpääsyn suhteen.
Jotta ei olisi liian vähän vaihtoehtoja, heitetään soppaan vielä yksi. Puhtaasti luova ja taiteellinen puoleni on aina vaatinut omansa ja ollut suuri voimavara kaiken muun keskellä. Olen voinut ja saanut hyödyntää niitä ominaisuuksia myös työn saralla, ja nuorempana unelmien opiskelupaikka jäi aivan hiuskarvan päähän. Mutta (elämän)taiteilijan leipä ei ole kovin leveä, vaikka luova työ olisikin varmasti erittäin palkitsevaa. :)
Eipä siis pääse vaihtoehdot loppumaan, vaikka minusta ei ikinä tulisikaan lääkäriä. Kaikki nuo mahdolliset polut pitävät sisällään mielenkiitoisia ja kiehtovia elementtejä, eikä tässä ole todellakaan mitään hätää. Joskus olen tuskitellut tätä mielenkiintoani useampaan suuntaan, mutta nyt näen sen oikeastaan tiheäsilmäisenä turvaverkkona, jonne pomppaaminen ei suinkaan olisi tappio.
- Lily
1.2.2014
"Ei enää tässä iässä..."
On hämmästyttävää miten eri tavoin ihmiset suhtautuvat siihen, mitä kunkin ikäisenä tai missäkin elämänvaiheessa "voi", "pitää" ja on "järkevää" tehdä. Kenenkään muun mielipiteet eivät vaikuta vähän vertaa päätökseeni valmistautua pääsykokeeseen tai aloittaa yliopisto-opinnot niinkin "hurjan vanhana" kuin nelikymppisenä, mutta juuri tänään nuo turhan suorasukaiset kommentit ärsyttävät.
Helmiä matkan varrelta:
- Jättäisit opiskelun nuoremmille, etkä veisi heiltä opiskelupaikkaa!
- Miksi et silloin nuorena toteuttanut haavettasi?
- Eikö se juna mennyt jo 20 vuotta sitten?
- Kunhan sitten vaan pystyisit opiskelemaan loppuun asti, jos sinne (= lääkikseen) pääset.
- En voi ymmärtää ihmisiä, jotka haluavat opiskella ikuisesti.
- Eikö sulle kelpaisi joku vähän helpompi/lyhyempää opiskelua vaativa ala?
Uskon, että suurin osa lausahduksista on ollut vaan spontaaneja ihmetyksen ilmaisuja, mutta toisinaan tunnen eläväni aivan eri planeetalla ko. ihmisten kanssa. Nykyisin moni ikäiseni, tai reippaasti vanhempikin, opiskelee kyllä uuden ammatin, mutta yleensä puhutaan perinteisemmistä duunariammateista ja suorittavan tason tehtävistä. Meidän kaikkien ei todellakaan tarvitse olla akataamisesti koulutettuja ja itse asiassa arvostan hyvinkin paljon monia "perusamatteja", jos sellaista ilmaisua voi edes käyttää. Se ei vaan ole minun tieni.
Opiskelu on aina ollut tärkeä ja luonteva osa elämääni. Tiedonjano, uuden oppimisen ilo, kiinnostus kaikkea ympäröivää kohtaan ja halu kehittää itseään ovat sellaisia ominaisuuksia, että tuskin ne tulevat sammumaan edes vanhuudessa. Ja olen ylpeä siitä. Olen saanut kokea inspiroivia hetkiä ja aistia tuulahduksia akateemisesta maailmasta mm. osallistuessani avoimen yliopiston opetukseen. Kaikki opittu on tukenut ammattitaitoa myös nykyisellä alallani ja voin vain aavistella millaisia mahdollisuuksia näiden kahden intohimoni kombinaatio voisikaan avata...
Niin, että muiden lausahdukset sikseen! Joskus ei vaan jaksaisi perustella valintojaan niille läheisille, jotka eivät osaa arvostaa juuri näitä minulle tärkeitä asioita. Onneksi toisinaan saa myös positiivista kannustusta ja löytää niitä, jotka ymmärtävät kuinka äärimmäisen mielenkiintoisesta alasta lääketieteessä on kysymys. ;O)
- Lily
Helmiä matkan varrelta:
- Jättäisit opiskelun nuoremmille, etkä veisi heiltä opiskelupaikkaa!
- Miksi et silloin nuorena toteuttanut haavettasi?
- Eikö se juna mennyt jo 20 vuotta sitten?
- Kunhan sitten vaan pystyisit opiskelemaan loppuun asti, jos sinne (= lääkikseen) pääset.
- En voi ymmärtää ihmisiä, jotka haluavat opiskella ikuisesti.
- Eikö sulle kelpaisi joku vähän helpompi/lyhyempää opiskelua vaativa ala?
Uskon, että suurin osa lausahduksista on ollut vaan spontaaneja ihmetyksen ilmaisuja, mutta toisinaan tunnen eläväni aivan eri planeetalla ko. ihmisten kanssa. Nykyisin moni ikäiseni, tai reippaasti vanhempikin, opiskelee kyllä uuden ammatin, mutta yleensä puhutaan perinteisemmistä duunariammateista ja suorittavan tason tehtävistä. Meidän kaikkien ei todellakaan tarvitse olla akataamisesti koulutettuja ja itse asiassa arvostan hyvinkin paljon monia "perusamatteja", jos sellaista ilmaisua voi edes käyttää. Se ei vaan ole minun tieni.
Opiskelu on aina ollut tärkeä ja luonteva osa elämääni. Tiedonjano, uuden oppimisen ilo, kiinnostus kaikkea ympäröivää kohtaan ja halu kehittää itseään ovat sellaisia ominaisuuksia, että tuskin ne tulevat sammumaan edes vanhuudessa. Ja olen ylpeä siitä. Olen saanut kokea inspiroivia hetkiä ja aistia tuulahduksia akateemisesta maailmasta mm. osallistuessani avoimen yliopiston opetukseen. Kaikki opittu on tukenut ammattitaitoa myös nykyisellä alallani ja voin vain aavistella millaisia mahdollisuuksia näiden kahden intohimoni kombinaatio voisikaan avata...
Niin, että muiden lausahdukset sikseen! Joskus ei vaan jaksaisi perustella valintojaan niille läheisille, jotka eivät osaa arvostaa juuri näitä minulle tärkeitä asioita. Onneksi toisinaan saa myös positiivista kannustusta ja löytää niitä, jotka ymmärtävät kuinka äärimmäisen mielenkiintoisesta alasta lääketieteessä on kysymys. ;O)
- Lily
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)