Onnea on...

...Tietää mitä tahtoo opiskella... :) Tällainen fiilis tänä sateisena ja kylmänä kesäyönä, vuorokauden kääntyessä jo kohti kesäkuun viimeistä päivää. Ja toivottavasti hieman lämpimämpää säätä.

Parin viimeistä, puolipakollista tekemättömyyttä sisältänyttä, päivää ovat entisestään kirkastaneet, että ihmisen pitää tehdä sitä mitä tahtoo. Tavoitella unelmiaan, myös niitä, jotka ovat suuren työn takana tai vaikuttavat lähes vuorenkorkuisilta.

- Lily

Kesähorroksessa

On pelottavan helppoa kadottaa horisontti pitkäksi aikaa, jos ei pidä varansa. Ainakin tässä tapauksessa, kun opettelee priorisoimaan omat haaveensa, ja elämä velloo ympärillä kaikkine tyypillisine kuohuineen. On lomaa, juhlaa, talkoita, ihmisiä, sadepäiviä, pyhiä, velvollisuuksia, tapahtumia, sairautta, nettiä, sitä ja tätä...

Kesäkuu on kohta lopussa ja alkukesän hyvä draivi katkesi viimeistään juhannukseen & tähän ankean koleaan säähän. En ole mikään helleihminen, mutta kun jopa sisätiloissa palelee, tekee mieli vaan käpertyä peiton alle. Ei näin. Tämän kesän on tarkoitus olla aikaa, jolloin kerään voimia tulevan syksyn luku-urakkaa varten ja järjestän lukemiselle suotuisat olosuhteet. On korkea aika herätä parin viikon horroksesta.

Puntaroin tällä hetkellä mm. sitä, lähdenkö syksyllä aikuislukioon kemian- ja fysiikantunneille, vai käytänkö senkin ajan itsenäiseen työskentelyyn. Opettajan tuki saattaisi olla tarpeen vaikeimmissa asioissa, mutta en ole kovin innostunut jatkuvasta matkustelusta ympäri pääkaupunkiseutua, sillä siihen kuluu sekä aikaa, että rahaa. Pari päivää viikossa voisi vielä onnistua, mutta ei joka arkipäivä.

Lisäksi olen pohtinut mm. lukujärjestystä, mahdollista lukupiiriin osallistumista, flashcardeja, tiivistelmien tekemistä, lisämateriaalien haalimista, jne.. On pitänyt tehdä kylmän viileästi päätöksiä ja valintoja muiden opintojen, sekä toimeentuloon vaikuttavien asioiden suhteen. Se kaikki on vaatinut mm. silkkaa numeroiden pyörittelyä ja kustannuslaskelmia, plus vähän lakitekstinkin tutkimista. Päätösten tekeminen on kuitenkin huomattavasti helpompaa, kun faktat ovat selvillä.

No, onneksi havahduin suht ajoissa huomaamaan kuinka tärkeää on pitää kiinni siitä punaisesta langasta.

- Lily

Kun on aika lähteä...

On kolea ja sateinen alkukesän päivä. Istahdin sohvalle koneen kera ja päätin vihdoinkin rauhoittua kirjoittamaan kuulumisia myös tänne blogiin.

Edellisen postauksen jälkeen kevät jatkui aika surullisissa merkeissä, sillä mummoni terveydentila heikkeni entisestään, ja lopulta siirryttiin saattohoitovaiheeseen. Ne viimeisen viikon päivät olivat kaikille raskaita ja saivat läheisissä aikaan hyvinkin erityyppisiä reaktioita. Itse tarkkailin tilannetta hieman kuin ulkopuolisen silmin, olinhan fyysisestikin etäällä. Osittain reaktioni johtui myös siitä, että olen ollut vastaavassa tilanteessa aikaisemminkin ja lääketieteelliset faktat ja realiteetit olivat minulle selkeitä jo pitkään.

Elämän rajallisuus konkretisoitui jälleen hyvin käsinkosketeltavalla tavalla, kun saatoimme mummoni haudan lepoon. Muistotilaisuus oli niin kaunis ja lämminhenkinen, etten ole koskaan kokenut vastaavaa. Kaikesta jäi hyvin vahvasti mieleen myös elämän jatkumisen teema, etenkin kun suvun nuorimmaiset serkukset leikkivät yli satavuotiaan seurakuntatuva sokkeloissa aivan samalla tavalla kuin me vanhemmat kauan sitten. Iltapäivällä kevätaurinko loi säteitään ikkunoista ja kahvipöydässä oli tarjolla mummoni suosikkileivonnaisia: juuri niitä, joista me kaikki aina hänen luonaan saimme nauttia.

Muistot elävät, vaikka rakas ihminen on poissa pitkän ja vaiheikkaan elämän jälkeen. <3

En voi kylliksi  korostaa, kuinka tärkeää on taata mahdollisimman hyvät ja ihmisarvoiset olosuhteet heille, joiden elämä on tullut lähelle päätepistettä. Ihmettelen suuresti, ettei kansalaisaloite saattohoitolain säätämisestä ole saanut ihmisiä liikkeelle, vaikka media soikin sille kevällä jonkin verran julkisuutta. Aihe voi tietysti olla liian vaikea ja ihmiset saattavat kokea, ettei se kosketa heidän elämäänsä. Allekirjoittaa voi 18.08.14 saakka.

- Lily

Myllerrys jatkuu

Aloin pohtia mitä kaikkea viimeiseen kuukauteen onkaan mahtunut, ja hämmästyin tapahtumien määrää! Voisi kuvitella, että stressipisteet huitelisivat pilvissä, mutta päin vastoin: tunnen itseni erittäin tyyneksi ja varmaksi tämän kaiken keskellä.

Edellisen postauksen jälkeen vietin kotiseudulla parin viikon loman, jonka aikana mm. tein suursiivousta äitini luona, kävin leikkimässä iki-ihanan veljenpoikani kanssa, sekä tapasin sukulaisia. Aktiiviloma siis, ja mukavaa oli, vaikkakin myös uuvuttavaa. Selkä kiukutteli ajoittain todella äkäisesti erilaisen nukkumisalustan ja kovan fyysisen rasituksen vuoksi, mutta tällä luonteellahan ei luovuteta kesken urakan.

Kotona odotti jälleen tämä raivaus- ja remonttiprojekti, joka jatkuu varmasti koko kevään. Seuraavaksi piti miettiä yhteishakua ja sitä, täyttääkö ylipäätään koko lomaketta, koska lääkishaun aika on vasta ensi keväänä. Päädyin viimetingassa hakemaan myös varavaihtoehtoihin, vaikka en ole missään nimessä luopumassa unelmastani. Elämästä ei kuitenkaan koskaan tiedä; ikinä ei voi ennustaa minne lopulta päätyy...

Näihin päiviin on mahtunut myös surullisempia sävyjä... Olen hiljalleen luopumassa rakkaasta lemmikistäni, mutta toivon koko sydämestäni, että saisimme vielä viettää onnellisen kesän ja tietenkin monta päivää sen jälkeenkin. <3 19 vuotta on melkoinen ikä pienelle kissalle!

Luopumista on myös vapaaehtoistakin lajia: jo pidemmän aikaa jatkuneen prosessin seurauksena olen havainnut, että on aika antaa joidenkin ihmisten kadota elämästäni. Joskus ystävyydet tai ihmissuhteet eivät vain kanna pidemmälle, vaan ne haalistuvat vähitellen, kunnes ei ole enää mitään mistä pitää kiinni.

Pieniä välähdyksiä menneistä viikoista, osa kaikesta tapahtuneesta. Kaiken keskellä, -ja ehkä juuri sen vuoksi, olen entistäkin vakuuttuneempi elämäni uudesta suunnasta. Näin on hyvä, tätä minä tahdon.

- Lily

Opittavaa ajankäytöstä

Tulin tänään todella iloiseksi, kun joku kirjoitti Älyvuodossa, että oli saanut käytyä kaikki kurssit läpi, ja että nyt on kertaamisen ja muiden tehtävien vuoro. Toivottavasti osaan itsekin mitoittaa tulevan lukemisen niin järkevästi, ettei paniikki ajan loppumisesta pääse vallalle missään vaiheessa.

Paineen ja kiireen alla työskenteleminen, laajojenkin kokonaisuuksien hallinta ja deadlinet ovat tuttuja aiemmista työ- ja opiskelukuvioista, mutta liika kiire ja asioiden viimetingassa suorittaminen on kuluttavaa ja tuntuu siltä, ettei silloin pysty antamaan parastaan.

Uskoisin, että omalla kohdallani sama logiikka pätee myös pääsykokeeseen valmistautuessa. On siis opittava kaksi tärkeää asiaa: säännöllinen päivittäinen lukurytmi ja asioiden tekeminen enemmän kuin ajoissa. Siinäpä sitä sisäistettävää.

Raivaus- ja siivousprojekti on ollut tänään jäissä, ja näytää siltä, että on vähän muuta puuhaa lähipäivinä. Alku on kuitenkin sujunut rohkaisevasti ja olen todella tyytyväinen siitä, että olen päättänyt ottaa niskalenkin noista loputtomista arkistolaatikoista ynnä muusta turhasta sälästä. Sitä paitsi, tahdon luoda viihtyisät puitteet tulevaan fyken opiskeluun, sillä siitä tulee työtäni seuraavan vuoden ajaksi.

- Lily

Muutoksen tuulia

Ulkopuolisen silmin näyttää varmasti siltä, etten tee mitään lukuprojektin eteen: pääsykoekirjat lepäävät hyllyssä ja kippasin juuri joitain iltalukiosta saatuja papereita paperinkeräykseen. Kotitoimistossa on käynyt viime päivinä aikamoinen myllerrys ja muutenkin koko asunto on suuren muutoksen kourissa. Mitä ihmettä!?

Siinä vaiheessa kun tajusin, etten vielä tänä keväänä pysty opiskelemaan riittävästi, aloin myös pohtia keinoja, joilla saavutan tavoitteeni tulevaisuudessa. Juuri nyt teen ihan konkreettisella tasolla tilaa uudelle elämänvaiheelle. Siitä on hyvä lähteä.

On äärimmäisen vapauttavaa hankkiutua eroon mm. vanhoista työarkistoista ja kaikesta turhasta paperista, jota on säilönyt laatikoiden kätköissä aivan liian monta vuotta! Mikään oikeasti tärkeä tai tarpeellinen ei toki joudu paperisilppuriin tai suoraan keräyspaperilaatikkoon. Mitä pidemmälle etenen, sitä tyytyväisempi olen.

Olin kuvitellut tekeväni kaiken tämän siinä vaiheessa, kun kevään lukurutistus on ohi ja odottelen pääsykokeiden tuloksia, tai mahdollisesti jo pakkaan tavaroita muuttaakseni uuteen kaupunkiin. Nyt kuitenkin huomaan, että näinhän tämän pitikin mennä: uudet ajatukset ja uudet tavoitteet tarvitsevat tilaa elää, kasvaa ja toteutua.

- Lily

Lukeminen ja arjen rytmi

Olen tullut siihen tulokseen, että jos aion ihan oikeasti saada luettua riittävästi, minun on mietittävä päivien rytmiä ja muun tekemisten määrää ihan uudella tavalla. Vaikka siirsinkin tähtäimen kevääseen 2015, tässä ei ole silti yhtään päivää tuhlattavaksi.
 
Silloin kun on monta tärkeää asiaa rinnakkain, on löydettävä balanssi niiden kaikkien välille. Ja joskus on myös osattava vaan levätä, mikä on minulle toisinaan vaikeaa. Ja se sanan EI opetteleminen olisi varmasti erityisen hyödyllinen taito. ;)

Jokaisella meistä on omat velvollisuutensa hoidettavana, liittyvät ne sitten vaikkapa työhön, mahdollisiin muihin opintoihin, perheeseen, ystäviin, harrastuksiin, jne.. Itse asun tällä hetkellä kaksin kissan kanssa, ja olen sairauslomalla, mutta tuo selkä pistää arjen ajoittain melko sekaisin. Usein kipu vie voimat, liikkuminen on rajallista ja esim. pitkät kävelymatkat tai useamman tunnin istuminen ovat mahdottomia. 

Tälle keväälle on ohjelmassa reilusti fysioterapiaa, kuntosalia, uimista ja kävelylenkkejä, jotka kaikki on saatavava mahtumaan kalenteriin jokaiselle viikolle. Fyssaria tapaan luultavasti melko harvoin, mutta salille ja uimaan olisi päästävä 3-5 kertaa viikossa, ja pieniä lenkkejä mielellään päivittäin. Uimiset ja salikäynnit ajoittuvat luultavasti jonnekin klo 11-13 välille, joten lukurytmistä voi tulla kyllä aika mielenkiintoinen...

Näitä jään nyt pohtimaan itsekseni ja seuraavaksi aivojen nollaus digiboksin äärellä!

- Lily

Plan B (ja ne muut...)

On kyllä vaikea kuvitella, että menettäisin mielenkiintoni lääketiedettä kohtaan, tai etten kovan työn jälkeenkään läpäisisi pääsykoetta ennemmin tai myöhemmin. Elämä on kuitenkin täynnä yllätyksiä, joten on puhtaasti järkevää pohtia myös vaihtoehtoisia tulevaisuudenvisioita. Tilanteeni on toki hieman erilainen kuin juuri abivuottaan viettävällä, mutta joka tapauksessa tulen jatkamaan opiskelua.

Vaihtoehtoja tulevalle, - jos lääkistä ei lasketa, on useampi. Minulla olisi ilmeisesti mahdollisuus jatkaa amk:ssa nykyiseen alaani liittyviä opintoja, jotka jäivät kesken silloin kun sairastuin. Pidän tätä kuitenkin vähän epätodennäköisenä valintana, sillä vaikka ala sinänsä on kiinnostava, käytännön työtehtävät ovat usein projektiluontoisia tai sellaista silppua, että sen varaan on mahdotonta rakentaa mitään pysyvää. Ja, olen tehnyt töitä kyseisellä alalla lähes koko elämäni.

Onnistuin (suureksi hämmästyksekseni) saamaan kaksi vuotta sitten amk-opintoja sivuavan paikan myös yliopistosta, mutta en ole vielä ilmoittautunut läsnäolevaksi, sillä olen ollut sairauslomalla ja pohtinut näitä asioita ihan rauhassa. Opintojen täysipainoinen eteneminen vaatisi muuttamista, enkä ole kovin ihastunut ajatuksesta vaihtaa juuri siihen kaupunkiin, jossa on keskitytty ko. pääaineen opettamiseen.

Miksi sitten hain kyseistä opinto-oikeutta? Puhtaasti siksi, että haluamassani tiedekunnassa juuri sinne oli helpointa päästä, ja että tuo oppiaine kiinnostaa kyllä sivuaineen verran. Perimmäinen tarkoitus olisi kuitenkin vaihtaa pääainetta erääseen vielä mieluisampaan. Takana on tuon mielenkiintoisen aiheen pänttäämistä avoimen puolella ja sitä opetetaan tiedekunnan toisessa yksikössä ja eri kaupungissa, jonne muuttaminen olisi jopa mukavaa.

Tietysti tuon suosikkipääaineen opinto-oikeutta voisi hakea ihan tavallisessa pääsykoevalinnassa, mutta tässä vaiheessa tahtoisin käyttää aikani fysiikan, kemian ja biologian pänttäämiseen, enkä suinkaan ihan toisen alan opusten lukemiseen. Pääsykoe on myös sen verran vaativa, ettei olisi mitään takeita sisäänpääsyn suhteen.

Jotta ei olisi liian vähän vaihtoehtoja, heitetään soppaan vielä yksi. Puhtaasti luova ja taiteellinen puoleni on aina vaatinut omansa ja ollut suuri voimavara kaiken muun keskellä. Olen voinut ja saanut hyödyntää niitä ominaisuuksia myös työn saralla, ja nuorempana unelmien opiskelupaikka jäi aivan hiuskarvan päähän. Mutta (elämän)taiteilijan leipä ei ole kovin leveä, vaikka luova työ olisikin varmasti erittäin palkitsevaa. :)

Eipä siis pääse vaihtoehdot loppumaan, vaikka minusta ei ikinä tulisikaan lääkäriä. Kaikki nuo mahdolliset polut pitävät sisällään mielenkiitoisia ja kiehtovia elementtejä, eikä tässä ole todellakaan mitään hätää. Joskus olen tuskitellut tätä mielenkiintoani useampaan suuntaan, mutta nyt näen sen oikeastaan tiheäsilmäisenä turvaverkkona, jonne pomppaaminen ei suinkaan olisi tappio.

- Lily

"Ei enää tässä iässä..."

On hämmästyttävää miten eri tavoin ihmiset suhtautuvat siihen, mitä kunkin ikäisenä tai missäkin elämänvaiheessa "voi", "pitää" ja on "järkevää" tehdä. Kenenkään muun mielipiteet eivät vaikuta vähän vertaa päätökseeni valmistautua pääsykokeeseen tai aloittaa yliopisto-opinnot niinkin "hurjan vanhana" kuin nelikymppisenä, mutta juuri tänään nuo turhan suorasukaiset kommentit ärsyttävät.

Helmiä matkan varrelta:
- Jättäisit opiskelun nuoremmille, etkä veisi heiltä opiskelupaikkaa!
- Miksi et silloin nuorena toteuttanut haavettasi?
- Eikö se juna mennyt jo 20 vuotta sitten?
- Kunhan sitten vaan pystyisit opiskelemaan loppuun asti, jos sinne (= lääkikseen) pääset.
- En voi ymmärtää ihmisiä, jotka haluavat opiskella ikuisesti.
- Eikö sulle kelpaisi joku vähän helpompi/lyhyempää opiskelua vaativa ala?

Uskon, että suurin osa lausahduksista on ollut vaan spontaaneja ihmetyksen ilmaisuja, mutta toisinaan tunnen eläväni aivan eri planeetalla ko. ihmisten kanssa. Nykyisin moni ikäiseni, tai reippaasti vanhempikin, opiskelee kyllä uuden ammatin, mutta yleensä puhutaan perinteisemmistä duunariammateista ja suorittavan tason tehtävistä. Meidän kaikkien ei todellakaan tarvitse olla akataamisesti koulutettuja ja itse asiassa arvostan hyvinkin paljon monia "perusamatteja", jos sellaista ilmaisua voi edes käyttää. Se ei vaan ole minun tieni.

Opiskelu on aina ollut tärkeä ja luonteva osa elämääni. Tiedonjano, uuden oppimisen ilo, kiinnostus kaikkea ympäröivää kohtaan ja halu kehittää itseään ovat sellaisia ominaisuuksia, että tuskin ne tulevat sammumaan edes vanhuudessa. Ja olen ylpeä siitä. Olen saanut kokea inspiroivia hetkiä ja aistia tuulahduksia akateemisesta maailmasta mm. osallistuessani avoimen yliopiston opetukseen. Kaikki opittu on tukenut ammattitaitoa myös nykyisellä alallani ja voin vain aavistella millaisia mahdollisuuksia näiden kahden intohimoni kombinaatio voisikaan avata...

Niin, että muiden lausahdukset sikseen! Joskus ei vaan jaksaisi perustella valintojaan niille läheisille, jotka eivät osaa arvostaa juuri näitä minulle tärkeitä asioita. Onneksi toisinaan saa myös positiivista kannustusta ja löytää niitä, jotka ymmärtävät kuinka äärimmäisen mielenkiintoisesta alasta lääketieteessä on kysymys. ;O)

- Lily

Tärkeitä päätöksiä

Viimeinen puoli vuotta on kulunut niin nopeasti, että ihmettelen näin helmikuun kynnyksellä, minne ne kuulaat syyspäivät oikein katosivat. Ja kaikki se aika, jota vielä ensimmäisiä kursseja aloitellessa tuntui olevan ihan kohtuullisesti. Laskurin mukaan lääkiksen pääsykokeeseen on tänään 117 vuorokautta, mikä tuskin on kenenkään mielestä ruhtinaallisen paljon.

Omalla kohdallani lukiosta on niin pitkä aika, että lukeminen on ollut pakko aloittaa miltei nollasta. Biologia on aina ollut helppoa, ja etenkin ihmisbilsa sujuu lähes kuin vettä vaan, mutta fysiikan osalta ollaan aivan alussa. Kemiaa luin silloin jurakaudella jokusen kurssin, mutta ainakin asioiden järjestys eroaa nykyisestä opetussuunnitelmasta.

Syksyllä koko elämä tuntui olevan niin täynnä muita haasteita, että lopulta lukeminen jäi olosuhteiden jalkoihin, ja vasta nyt minulla olisi edes kohtuullinen mahdollisuus paneutua kirjoihin. Sekin terveydentilan sallimissa rajoissa, sillä olen toipumassa selkäni loukkaamisesta ja vähän muustakin. Tasan kun ei mene nallekarkit tässä universumissa, on tullut huomattua.

On äärimmäisen kurjaa olla vajaatehoinen, kun tahtoisi energisenä tehdä kaikkensa unelmansa eteen. Olen ihan todella joutunut pohtimaan asioiden tärkeysjärjestystä ja sitä, miten saisin sovitettua lukemisen tähän kaikkeen muuhun. Jos olen täysin rehellinen itselleni, niin kuntoutuminen fysioterapioineen, saleineen ja uimisineen on kyllä ihan oikeasti priorisoitava ohi kaiken muun. Vaikka kirpaisisi kuinka.

Niinpä olen päättänyt jatkaa lukemista verkkaisemmalla tahdilla ja tähtään täysillä vasta vuoden 2015 pääsykokeeseen. Tämän päättäminen sekä kirjoittaminen ei ollut mitenkään helppo asia, sen voin sanoa. Etenkään, kun aika lähellä olevalta, - joskaan ei minua vielä kovin pitkältä ajalta tuntevalta, taholta on lausuttu epäileviä kommentteja koko projektini suhteen. Mutta lopulta muiden mielipiteillä ei ole tämän asian osalta minulle mitään merkitystä, sillä tiedän minne olen matkalla.

- Lily

Illan ajatus