8.2.2015

Aikuislukio?

Tällä hetkellä yksi tärkeimpiä pohdinnan aiheita on se, lähteäkö opiskelemaan aikuislukioon vai työskennelläkö omatoimisesti. Lähiseudun oppilaitoiksissa puurretaan tässä vaiheessa talvea enemmänkin oppimäärien loppupään kurssien parissa, mutta tarkoitukseni olisi aloittaa kronologisessa järjestyksessä ainakin fysiikan ja kemian osalta. Myös matkoihin kuluva aika ja raha ovat päätökseen vaikuttavia tekijöitä.

Täällä pääkaupunkiseudulla on mahdollisuus valita useammastakin aikuislukiosta ja oppitunteja järjestetään perinteisen iltaopetuksen lisäksi myös aamuisin. Käytettävät kirjasarjat saattavat vaihdella, mutta fysiikassa ne ovat Physica ja Fysiikka, kemiassa Mooli ja Reaktio, sekä biologiassa BIOS. Hyllystäni löytyy Fysiikat, Reaktiot ja WSOY:n Biologiat, mutta tarkoitus on joka tapauksessa hankkia myös nuo muutkin kirjasarjat.

Aamut ovat ihanaa aikaa, mutta varhaiset oppitunnit eivät houkuttele, koska tarvitsen paljon unta ja valvon yleensä hyvin myöhään. Tiedän myös monivuotisen iltaopiskelun kokemuksella, että loppuillan tunnit ovat syksyisin melkoista koomaa. Oikean ajankohdan valinta voi siis olla vaikeaa, mutta onneksi ainakin osa opetuksesta on ihan inhimilliseen kellonaikaan.

Ehkä kaikkein eniten mietityttää matkustamiseen kuluva aika ja raha. Joudun kulkemaan suurimman osan matkoista julkisilla kulkuneuvoilla ja vaihtoja tulee sen verran reippaasti per suunta, että koen kulkemisen aavistuksen turhan työläänä ja aikaavievänä. Lisäksi tärkeän alennuksen yllättävä poistuminen nosti matkakuluja reippaalla kädellä, joten budjetti natisee liitoksistaan jo ihan ilman opiskelujakin. En myöskään voi lukea autossa tai bussissa, joten kaikki matkustaen vietetty aika menee siltä osin "hukkaan".

Jokainen tekee työn ihan itse, joten siinä mielessä aikuislukio ei varmaan ole mikään välttämättömyys tai oikotie onneen, mutta mahdollisuus kysyä neuvoa epäselvissä asioissa sekä vaikeissa tehtävissä on varmasti kullanarvoinen. Ehkä luen kurssin aina ensin itsenäisesti, ja päätän sen jälkeen tarvitsenko lähiopetusta. Opetus etenee onneksi kursseittain, niin siihen voi osallistua valikoiden oman tarpeen mukaan.

Tämä on yksi niistä asioista, joiden osalta varmasti viisastuu sitä mukaa, kun pääsee ihan oikeasti tekemään varsinaista opiskelutyötä.

- Lily

6 kommenttia:

  1. Tuli tuosta "hukka-ajasta" mieleen: bussimatkat (tai kuten itsellä, lenkit koirien kanssa) voi käyttää hyödyllisemmin kuin musiikkia kuunnellen, jos vitsii hiukan käyttää aikaa ja lukaisee esmes. biologian kirjat nauhalle. Toimii, jos oppii (edes jotain) kuuntelemalla. Ja lukeminen nauhalle täytyy tehdä ajatuksella, sellainen monotoninen toisto ei oikein onnaa. Ja siinäkin oppii, kun käy materiaalia ääneen puhumalla läpi. Tosin oman äänen kuunteleminen tuottaa vähän tuskaa, mutta siihenkin tuntuu turtuvan. :D

    Ja mitä tulee tuohon aikuislukion hyötyyn - varmasti riippuu hakijan lähtötasosta. Kävin viime vuonna fysiikkaa ja kemiaa aikuislukion puolella, ja koin sen ihan älyttömän hyödylliseksi. Fysiikan kanssa lähdin nollista, kemman kanssa en. Tyhmiä (ja vähän vähemmän tyhmiä) kysymyksiä riitti vinot pinot, ja moni asia kyllä selkeyty kummankin aineen kohdalla. Siitäkin huolimatta, että matkoihin meni 'turhaa' aikaa (ja rahaa), niin saatu hyöty oli omalla kohdalla suuri. Tosin, opettajakin vaikuttaa paljon. Kaksi fysiikan opettajaa, toinen hyvä ja toinen.. no, en vaan tykännyt. Joten ne kurssit, jotka käytiin 'paremman' opettajan johdolla, on paljon paremmissa kantimissa.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Laura! Ei lainkaan hullumpi ajatus tuo äänitteiden kuunteleminen. Tulen varmasti vielä pohtimaan tuota aikuislukioon menemistä ja kaikki kommentit omista kokemuksista ovat todella tervetulleita. :)

      - Lily

      Poista
  2. Eksyin lukemaan tällasia pääsykoeblogeja, ja pakko sanoa että kannattaa mennä aikuislukioon! Pääsin ite viime vuonna sisään. Lähin ihan nollista ja aikuislukio oli mulle kaikista hyödyllisin, voitti valmennuskurssinki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä. :)
      - Lily

      Poista
    2. Törmäsin Epionen kautta tänne sun blogiin. Pakko on myös ylistää aikuislukiota! On kyllä vaivansa väärti ja usein ei niin hinnalla pilattuja kuin liian monet valmennuskurssit. Mulla oli siis sellainen tilanne, etten lukiossa opiskellut fysiikkaa kuin sen pakollisen kurssin, koska opo ei mulle kertonut että lääkikseen hakiessa sekin pitää osata. Yllätys oli melkoinen kun Galenoksessa törmäsin vaativiin fysiikan juttuihin. Olisihan sitä voinut selvittää vaatimuksia hieman etukäteen tai edes lyödä lääkikseen hakeminen lukkoon vähän aiemmin kuin abisyksynä. Oh well... Opiskelin nyt sitten parin vuoden aikana kaikki fysiikan kurssit iltalukiossa työn ja opiskeluiden ohessa (opiskelen siis biokemiaa yliopistossa) ja nyt valmistaudun fysiikan kirjoituksiin. Hairahdin aiheesta totaalisesti, mutta kannattaa ihan tosissaan mennä sinne aikuislukioon. Mä en ainakaan saanut minkäänlaista tarttumapintaa vaan itse opiskellessa fysiikkaa. Iltalukiossa opettaja usein selitti miten tehtäviä kannattaa lähteä ratkomaan ja millaisia niksejä niihin liittyy. Minä ainakin opin asiat paremmin kun ne joku toinen selittää pelkästään kirjasta lukemisella en oikein opi kuin bilsaa. Ainakin Turussa aikuislukion (tai siis iltalukion) opettaja oli todella motivoitunut neuvomaan ja vastailemaan kysymyksiin. Tietysti hieman harmitti kun tämä hyvä opettaja jäi puolessa välissä virkavapaalle, mutta oli tuo "korvaava" opettajakin ihan ok. Lisäksi aikuislukioissa fysiikan, kemian ja biologian opettajat tietää että siellä käy lääkispyrkyreitä todella paljon niin he usein ottavat esimerkeiksi vanhoja pääsykoetehtäviä jne.

      Poista
  3. Kiitos kommentista! Harkitsen kyllä ihan vakavissani aikuislukion aloittamista, sen verran paljon olen lukenut positiivisia kommentteja. :) Nyt pitää vaan selvitellä miten saan oppitunnit mahtumaan muuhun ohjelmaani.
    - Lily

    VastaaPoista